KaseNet

Tietoliikenne ja palvelu… Lähelläsi

Valokuituliittymien rakennuskausi vuodelle 2023 on päässyt alkuun

Uusien valokuituliittymien rakentaminen on päässyt alkuun vuodelle 2023 ja rakentaminen jatkuu jälleen aina siihen saakka kunnes kelit eivät sitä enää salli. Eli käytännössä siihen saakka kunnes maa jäätyy niin, että liittymien kaivu hankaloituu huomattavasti. Maanrakennuksen osalta valmiita liittymiä toki saatamme loppuun aina mahdollisuuksien mukaan talviaikanakin. Tiedotamme mahdollisuuksien mukaan myös tarkemmista rakentamisaikatauluista, mutta valitettavasti töiden etenemiseen vaikuttaa moni tekijä, joten tarkkaa aikaa on vaikea luvata mille viikolle kukin asiakas valokuituliittymänsä saa. Kaikki tähän saakka tilatut liittymät pyritään kuitenkin saamaan mahdollisimman nopsaan valmiiksi jo tälle vuotta. Yksittäisiin asiakkaisiin rakennuspuoli on aina ensin suoraan yhteydessä, kun on aika pihasuunnittelulle, rakentamisajan sopimiselle.

Jos et ole jo valokuituliittymää tilannut ja olet sellaisesta kuitenkin kiinnostunut, niin käyhän täyttämässä KaseNetin kuitukysely osoitteessa https://kuitukysely.kasenet.fi

Kuitukyselyyn vastaamisen jälkeen tarkistamme saatavuuden, ja annamme tarjouksen valokuituliittymän rakentamisesta. Vasta tämän jälkeen kun tarjous on hyväksytty, tehdään varsinainen tilaussopimus.

Saavutettavuusseloste